tiistai 7. kesäkuuta 2016

Satokausi korkattu!

Kasvihuoneessa on taas saavutettu se piste, jota en aikaisin keväällä pysty millään kuvittelemaan. Pikkuruikkuiset taimet ovat päässeet kasvussaan vauhtiin ja kasvihuoneen käytävällä on taas kuljettava poikittain. 


 Tomerat minikurkut kypsyttävät kilvan ensimmäisiä hedelmiään ja puutarhurin naama ei pysy peruslukemilla sitten millään 8) Kaikki vaiva ja sisustussilmää hiertävät esikasvatusratkaisut taas unohtuu, kun pääsee sadonkorjuuhommiin.


Kuvassa keskellä on 'Baby' -lajikkeen kurkkuja, kolme oikean puoleista taas on 'Iznik' -minikurkkuja. 'Primo' -varhaisporkkanat kasvavat kasvihuoneessa puulaatikossa rucolan kanssa.

 Salaatti ehtii kasvaa syötävään kokoon ennen kuin tomaatinroikaleet alkavat liikaa varjostamaan. Pinaattisato ja retiisit on jo syöty.

Tomaatitkin on hyvässä kasvussa. Tänä vuonna olen muistanut tunnollisesti poistaa lehtihankoihin kasvavat varkaat ja lehtiäkin olen jo pikkuhiljaa poistanut alimmaisiin raakileterttuihin asti.

Tästä tulee hyvä kesä!

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kevät muuttui kesäksi

Mihin nämä päivät karkaa? Kameraan oli unohtunut iso kasa kuvia Thalia -narsisseista ja tuomipihlajien kukinnasta. Eihän ne nyt enään ole ajankohtaisia! Muutamassa viikossa puutarhan tunnelma on vaihtunut kevään tuoreudesta paahtavan janoiseksi kesäkuuksi.


Ukkolaukat kukkivat komeasti autopaikan vierustalla. Niiden intensiivinen violetti väri erottuu edukseen myös auringon paahteessa.


Punalehtiset keijunkukatkin hehkuvat auringon kirkkaassa valossa.


Ja sitten on hempeät katveiden  kaunottaret. Viime syksynä istuttamani tarha-alppikärhö 'White Lady' availee nuokkuvia kukintojaan. Ihastuin tähän kärhöön nähtyäni sen upean kukinnan ystäväni pihalla. 'White Ladyn' kukinta on samaan aikaan jokseenkin vaatimaton kärhöksi ja kuitenkin mykistävän kaunis.

Ikisuosikkini akileijatkin aloittavat kukintaansa.